Tästä se lähtee!

Blogi avattiin 21.1.2009. Ja näistä kuopista sitä matkaan lähdettin.

**** Salme ****

Muiden blogeja innolla seuranneena ajattelin sitten aloitella omaa sellaista. Josko siitä hyötyisi a) itse b) muut koiraharrastajat c) lukijat kun pääsevät nauramaan minun mokille. Ja olisihan se hyvä itselle pitää vähän kirjaa siitä että mitä on treenattu ja millä tuloksin.

Lähtötilanne on se, että minulla on kaksi eläkeläiskoiraa, yksi virkeä puolivuotias ja Mikon ohjauksessa kohta kolmas eläkeläinen. Eläkkeellä ovat kääpiöpinseri Tinka 10 v ja borcol Papu 9 v. Tinka ehti saavuttaa agissa yhden 0-voiton kolmosista, tokossa TK1-koularin ja näyttelyistä FI & ES MVA:n sekä JV-99. Persoonallisuudellaan se saavutti paljon iloisia ilmeitä ja tekee sitä edelleen. Pentuja Tinka on jättänyt 9 kpl, joista on kehittynyt ihan mukavia kääkättimiä.

Borcol Papu jäi eläkkeelle sen vuoksi, että agilityssä sillä alkoi tulla terveysongelmia jalkoihin ja niveliin. Parempi oli jättää rankka laji ajoissa, jotta eläkeikä käveltäisiin kaikilla neljällä jalalla. Tokossa rouva tekee edelleen mielellään töitä, tosin kuuliaisuus on muuttunut hyvin valikoivaksi iän myötä. Siksi sitä tehdäänkin vain ihan virkistysmielessä. Kesälajina Papulla on haku, joka on sen mielestä aivan mahtava juttu. Ihanat ihmiset metsässä leikkii sen kanssa, voiko sitä parempaa koira toivoa  Uusimpana eläkeläislajina meille on tullut flyball. Saatiin boxi käyttöömme (kiitos Johanna!!) ja eikun vain palloja ampumaan. Papun tyyli on hyvin varovainen: vauhdilla laitteelle, sitten kyyristys ja varovainen painallus sekä nopea koppi. Kyllä silmät loistaa ja hymyilyttää koko koiraa!

Nuorin Prii(viö) liittyi laumaan syksyllä 2008 kun kävin sen Belgiasta hakemassa. Tarvetta oli jo uudelle harrastuskaverille. Prii on vilkas, noin kauniisti sanottuna… ja nopea oppimaan, luupää ja tosi hauska. Sen kanssa olisi tarkoitus touhuilla tokoa, agilityä sekä PK-puolelta katsastaa olisko se jälki vai haku mikä paremmin natsaisi. Tokossa ollaan aloitettu naksun kanssa kotona ja vähän hallillakin. Luoksetuloa, seuraamista, noutoa, kaukokäskyjä, paikallaoloa ja liikkeestä maahanmenoa ollaan jo otettu ja ne alkavat jotenkin sujua. Seuraamiseen haluan saada alusta alkaen täsmällisyyttä ja hyvää kontaktia. Sen kanssa edetään aika hitaasti. Agility aloitettiin myös heti kakarana. Putkea, pussia ja miniminihyppyjä ollaan tehty ja harjoiteltu pääasiassa ohjausta. Vähän on aloitettu pujottelun oikeaa aloitusta, kontaktipintaa ja keinua. Prii on tosi ahne ja se on helppo palkata namilla. Myös saalis- ja taistelupalkka käy. Ongelmana on vielä pennun häiriöherkkyys. Jos lähellä on toinen koira tekemässä jotain kivaa, niin varmasti unohtuu meneilläänolevat harjoitukset. Siksi yritänkin pitää harjoitukset lyhyinä, häiriöttöminä ja tehokkaina. Häiriöitä ja niihin suhtautumista harjoitellaan ihan erikseen toisten tehdessä töitä. Prii oppii todella nopeasti sen minkä se haluaa oppia. Se on nokkela ja ratkaisee monet ongelmat nopeammin kuin nuo eläkeläiset olisi koskaan pystyneet tekemään. Flyballin idean se oppi muutamassa minuutissa ja taitaa kakara olla tällä hetkellä meidän perheen nokkelin sen kanssa. Toisaalta taas se mitä Prii ei halua oppia, niin sitä se ei kanssa opi tai tee. Tästä esimerkkinä hihnakäyttäytyminen. Prii vetää laumassa. Olen yrittänyt namilla, naksulla, kehulla, kieltämällä, pysähtymällä, suunnanmuutoksella ja hihnalla näpäyttämällä. Se selvästi tietää ettei saa vetää, se tekee nopean kiskaisun eteenpäin, kääntyy katsomaan ja on hetken vetämättä kunnes toistaa taas. Tuo kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä ehdi ennakoimaan ja on niin *#+##¤ raivostuttavaa. Vetäminen on pahinta silloin kun kaikki on mukana ja mennään reittiä josta pääsee metsään tms. kivaan paikkaan. Jos Prii on yksin mukana, se kävelee tosi nätisti. Ehkä tuo liittyy jotenkin sen tarpeeseen dominoida muita. Nyt me käytetään vedonestovaljaita ja lenkkeily on suhteellisen siedettävää. Toivotaan että tähän löytyy joku ratkaisu tai että se helpottaa iän myötä.

Pola-bc täytti jo 7 ja alkaa sievästi harmaantumaan silmien ympäriltä. Tokossa sillä on TK2 suoritettuna mutta pehmeytensä vuoksi se on hiukan liian herkkä koira minun makuun. Seuraamisessa se paineistuu jos sitä katsoo liian kauan ja Polasta tulee muutenkin epävarma käskytettäessä. Kilpailin sen kanssa itse agilityssä 4 vuotta ja saavutettiin yksi nolla sekä lukematon määrä hyviä vitosia. Sitten elämääni astui Mikko, joka ei ollut koirien kanssa ollut juuri tekemisissä. Hän sai Polan harjoitus- ja kisakoiraksi. Täytyy sanoa, että vuoden aikana molemmat opettivat toisiaan, koira ja ohjaaja. Kesällä 2008 alkoi heidän yhteinen kilpailu-ura ja tekiväthän he vielä senkin mihin itse en pystynyt, eli nousivat muutamassa kuukaudessa kakkosluokkaan. Niin se harjoitus vain tuottaa tulosta! Polan suurin ongelma taitaa olla hyppyvarmuuden puuttuminen. Se on todella herkkä ohjaajan liikkeelle, käsille ja vartalolle, mikä näkyy rimojen putoamisina. Mikko on tehnyt kovasti töitä oman liikkumisen kanssa ja saanut sillä parannettua hyppyvarmuutta. Mutta kehittämistä on edelleen.

Tässä siis lähtökohdat meidän ötököiden elämästä ja treenilöistä. Tulossa on suunnitelmia bortsupentueesta keväälle / kesälle, mahdollisen ulkomaanelävän haku Mikon uudeksi varsaksi kevättalvella ja ehkäpä kesällä Papun hienon Luka-pojan hoitoon saaminen. Yritänpä olla ahkera ja kertoa näistä lisää kun suunnitelmat tarkentuvat.

**** Mikko ****

“Kaikkeen sitä joutuukin, kun opettamaan tuolle isolle ihmisrukalle agilityä”, tuntui Pola tuumivan uramme alkuaikoina ja eihän minusta mitään agilityohjaajaa pitänyt tullakaan. Metsälenkillä kepin heittely tuntuikin omimmalle lajille hyvin pitkään. Ihmeissäni katsoin kun Salme ja muut ohjaajat veivät koiria mitä ihmeellisimpien esteiden yli ja läpi. Salmen koirakatraasta Pola tuntui alussa kaikista erikoisimmalle otukselle. Se oli hyvin pidättyväinen ja omalla tavallaan hyvin herkän ja älykkään oloinen. Salmen innoittamana läksin sitten ensimmäisiin möllikisoihin. Harjoittelua oli takana komiat kaksi kertaa. Se on varmasti jäänyt mieleen kaikista kisoista mieliinpainuvimpana. En oikeastaan ymmärtänyt hommasta ihan mitään. Huidoin molemmilla käsillä eri suuntiin ja huutelin urhokkaasti joitakin kentällä kuulemiani käskyjä. Rimoja tippui sylillinen, pituuspalikat kaatuilivat ja kentän loppuosan tulin kävellen maaliin, koska en yksinkertaisesti jaksanut enää juosta ja kaikki tuntui niin toivottomalle. Siinä olikin sitten kaksi tietä: Siirtyä heittelemään keppiä lenkkipoluille tai opetella agilityä. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut valintaa.

Salme ja Pola (Pikkupaimenen Queen Of  Hearts) on toiminut minulle agilityn opettajana. Salme on kertonut minulle ihmiskielellä miten agilityä tulee mennä ja se on ollut minulle kullan arvoista oppia. Pola on tehnyt sen saman koirankielellä. Alussa Pola oli minun kanssa aivan hukassa, mutta on pikkuhiljaa oppinut minun ruumiinkielen ja se onkin parantunut harjoituksen myötä huomattavasti. Pola on niin herkkä vietävä radalla, ettei pieniinkään virheisiin ole varaa, tällöin rimat tippuu takuuvarmasti tai mennään väärälle esteelle ennenkuin olen tajunnutkaan mitä tapahtui. Kaikkinensa Pola on kyllä aivan huippupakkaus ja erittäin lahjakas 7- vuotias neitokainen. Onhan tämä minulle kyllä kunnia asia saada harjoitella ja kilpailla Salmen erittäin hyvin kouluttamalla ja kaikinpuolin mahtavalla koiralla. Minulla on tunne kuin olisin päässyt ihan kylmiltään Ferrarin rattiin.

Agilitykilpailut on siinämielessä mahtavaa touhua, että niissä kilpaillaan itseä vastaan ja yhteistyössä koiran kanssa. Itse olen valmistautunut kilpailuihin lähinnä jännittämällä. Kun Polan kanssa kilpailukilometrejä on tullut yhä enemmän ja enemmän on pahin jännittäminen jo hävinnyt ja sen tilalle on tullut sellaista euforista oman lähtövuoron odottamista, suorituksen aikana olen Polan kanssa jossain ihmeellisessä, keskittyneessä olotilassa täysin kahdestaan. Tämän tilan katkaisee yht’äkkiä jokin odottamaton tapahtuma: rima tipahtaa, teen väärän ohjausliikkeen tai unohdan antaa suullisen käskyn oikea-aikaisesti. Silloin illuusio häviää ja tilalle tuleekin raakaa työtä ja puurtamista loppuradan ajan. Suurimpana innoituksen lähteenä harrastuksessa koenkin tuon ihmeellisen tunteen jatkumisen mahdollisimman pitkään. Kaksi kertaa olemme ylläpitäneet tuota tunnetta kilpailuissa maaliin asti.

Plussat ja miinukset. Niitä voisin jakaa minulle ja Polalle erikseen. Tällaisia pakkauksia me olemme:

Pola plussat: Erittäin kiltti ja miellyttämishaluinen, pirskatin nopea, rakastaa agilityä, nopea pujottelija, hyppyvarmuus parantunut, kontaktit nopeutuneet ja varmemmat kuin aikoihin, lukee ohjaajan liikkeitä todella herkästi, lukee rataa uskomattoman hyvin, hurjassa fyysisessä kunnossa tällähetkellä.

Pola miinukset: Kiihtyy todella herkästi nähdessään toisten menevän radalla, ei salli minkäänlaista virhettä ohjaajalta, rimat tulee saatella yli, ei kestä takaaleikkauksia kovinkaan hyvin, muurinpalikat kolisee usein ja avokulmasta ensimmäisen pujotteluvälin löytäminen. Näihin seikkoihin tulemme jatkossa kiinnittämään huomiota.

Mikko plussat:  Kiinnostunut lajista, treenannut nopeutta ja liikkuvuutta sählyn, sulkapallon ja lenkkeilyn avulla, löytänyt Polan kanssa yhteisen sävelen.

Mikko miinukset: paljon opittavaa agilityssä, nopeutta ja liikkuvuutta lisää, koordinaatiokyky puutteellinen ja uskallusta mennä kisoissa radat enemmän riskillä. Näihin seikkoihin tulen jatkossa kiinnittämään huomiota.

Suurena positiivisena asiana koen Kajaanissa olevan agilityporukan,  joka puhaltaa hienosti yhteen hiileen. Olemme aloittaneet agisählyn peluun viime syksynä ja siinä kasvaa niin nopeus, kestävyys, liikkuvuus kuin yhteishenkikin. Pallohalli tarjoaa huippu harjoittelupaikan tällä hetkellä kahdesti ja jatkossa kolmesti viikossa. Oli aivan uskomaton onni löytää näin hyvän harrastuksen pariin. Kiitos Salme ja Pola sekä mahtava harrastusporukka!